Rafaela ja Erik päättivät pitää häät lyhyellä varoitus ajalla. Rafaela halusi itselleen myös vähän erikoisemman puvun. Hän avasi myös hiukset.
Kun vieraat olivat saapuneet Erik ja Rafaela vihittiin heti, että aikaa jäisi muuhunkin. Nyt he ovat herra ja rouva Flynn.
Juhlissa oli vieraina Tiia, Hedelmöitysteknikko nro. 9, Tomi-Petteri ja Marika.
Juhlissa oli tarjolla kakkua ja erillaisia juomia. Hedelmöitysteknikko nosti Erikille ja Rafaelalle maljan.
Rafaelasta, Erikistä ja lapsista otettiin myös yhteiskuva valokuvakansioon.
Rafaela ja Erik lähteevät ajelulle limusiinillä ja lapsille on kutsuttu hoitaja.
Kun vanhemmat olivat illalla palaneet ajelulta, perhe kerääntyi kokon ääreen ja Rafaela alkoi kertoa tarinaa, kun muut paahtoivat vaahtokarkkeja.
Kun lapset oli peitelty, niin Erik ja Rafaela päättivät vielä jonkin aikaa jatkaa juhlimista. He tanssivat kokkotanssia jonkin aikaa, kunnes väsyivät ja menivät nukkumaan.
Seuraavana aamuna lapset saivat omat lemmikit. Ian halusi ikioman mamsterin, jonka nimesi Albiksi.
Myös Samantha halusi oman lemmikin ja sai haluamansa papukaijan, jonka hän tietysti nimesi Pavuksi.
Kun lapset tulivat koulusta, heitä kohtasi iloinen yllätys: "Äiti ja Isä! Tulkaa katsomaan mikä takapihalla on!" Samantha kiljui riemuissaan ja meni heti Ianin kanssa roiskimaan vettä.
Rafaela oli menettänyt vanhan työnsä ja päätti etsiä uuden. Heti tärppäsi: sotilasuralla oli alokkaan paikka vapaana.
Ianin oli aika kasvaa.
Ian oli muuten komea teini, mutta aivan samallainen nenä kuin isällään.
Ian kävi peilin edessä ja halusi samanlaiset hiukset kuin isällään ja myös samanlainen nenäkoru tuli heti.
Kommentit